您搜索了: menettelykustannukset (芬兰语 - 意大利语)

artiklan 1 kohdassa ehdotetaan uutta yksinkertaista ja ennakoitavaa lainvalintasääntöä, jonka mukaan sovelletaan pelkästään kuluttajan asuinpaikan lakia. tällä ei kuitenkaan rajoiteta olennaisesti elinkeinonharjoittajien vapautta sopimusten tekemisessä. yleissopimuksen ratkaisua kritisoitiin paljon vihreän kirjan yhteydessä, koska se johti usein sopimuksen pilkkomiseen eli elinkeinonharjoittajaa koskevan lain ja kuluttajaa koskevan lain pakottavien säännösten samanaikaiseen soveltamiseen (ns. dépeçage-tilanteet). riita-asiassa tämä monimutkainen ratkaisu merkitsee ylimääräisiä menettelykustannuksia, jotka eivät ole perusteltuja varsinkaan siksi, että kuluttajan riita-asian kohteena oleva summa on usein pieni. tämäntyyppiselle tilanteelle on kaksi mahdollista ratkaisua eli pelkästään elinkeinonharjoittajaa koskevan lain soveltaminen tai pelkästään kuluttajaa koskevan lain soveltaminen. ainoastaan jälkimmäinen vaihtoehto on perustamissopimuksen edellyttämän korkean kuluttajansuojatason vaatimusten mukainen. tämä ratkaisu vaikutti tasapuoliselta myös taloudellisten realiteettien perusteella: kuluttaja suorittaa rajatylittäviä ostoksia vain satunnaisesti, mutta pääosa rajatylittävää kauppaa harjoittavista elinkeinonharjoittajista voi jakaa toiseen lakiin perehtymisestä aiheutuvat kustannukset monien liiketoimien kesken. käytännössä tämä ratkaisu ei myöskään muuta olennaisesti elinkeinonharjoittajan tilannetta, sillä vakiomuotoisia sopimuksia tehdessään elinkeinonharjoittajan ongelmana on nimenomaan kuluttajalainsäädännön pakottavien säännösten noudattaminen. jo yleissopimuksen mukaan tällaisia pakottavia säännöksiä ovat olleet kuluttajan asuinpaikan pakottavat säännökset. osapuolten vapaasti valittavissa oleviin muihin sopimuslausekkeisiin sovelletaan edelleen sääntöä, jonka mukaan osapuolet voivat muotoilla ne vapaasti. kumman osapuolen lakia näihin lausekkeisiin sovelletaan, on siis vähemmän merkityksellistä.
il paragrafo 1 propone una nuova norma di conflitto, semplice e prevedibile, consistente nella sola applicazione della legge della residenza abituale del consumatore, senza modificare sostanzialmente il margine di manovra del professionista in sede di concezione dei suoi contratti. in effetti, la soluzione della convenzione è stata oggetto di numerosissime critiche nel quadro del libro verde perché comporta spesso lo “smembramento” del contratto, vale a dire l’applicazione simultanea della legge del professionista e delle disposizioni imperative della legge del consumatore. in caso di controversia, questa soluzione complessa implica costi procedurali aggiuntivi, tanto meno giustificati in quanto il valore del contenzioso del consumo è spesso modesto. fra le due soluzioni possibili per evitare lo smembramento – l’applicazione della sola legge del professionista o l’applicazione della sola legge del consumatore – solo la seconda è compatibile con l’elevato grado di tutela del consumatore imposto dal trattato. questa soluzione sembra anche equa considerando la realtà economica: mentre i consumatori effettuano acquisti transfrontalieri solo occasionalmente, la maggioranza dei professionisti che praticano il commercio transfrontaliero possono ripartire i costi legati allo studio di un altro diritto su un gran numero di operazioni. infine, in pratica questa soluzione non modifica nella sostanza la situazione del professionista, per il quale la difficoltà in sede di concezione dei suoi contratti standard risiede per l’appunto nel rispetto delle disposizioni imperative del diritto del consumatore; orbene, già a norma della convenzione, queste disposizioni imperative sono quelle del paese della residenza abituale del consumatore. quanto alle altre clausole, importa poco che esse siano disciplinate dal diritto dell’una o dell’altra parte in quanto si tratta di clausole lasciate alla libertà delle parti di foggiare il contratto.